lauantai 1. helmikuuta 2014

Mikähän must tulis isona?

Jatkan kirjoittelua vanhemman roolissa, kun aiheesta on kerran ammennettavaa.

"Mikähän must tulis isona?" -kysymys osui. Ehkä perimmäisenä toiveena oli vain löytää yhteistä aikaa ja höpötellä niitä näitä. Suunnitelmista, vaihtoehdoista, tulevaisuudesta. Mutta otin tietenkin tosissani.

Jo aiemmin olen tajunnut, että osaan kuvata lähinnä sen polun etapit, minkä itse tein: lukio    -> yliopisto. Sanoinkin, etten osaa kertoa neutraalisti asiasta, sillä näen lukiovaihtoehdon niin paljon itsestäänselvempänä kuin ammattikoulun. Enkä oikeastaan edes tiedä ammattikoulusta mitään. Että pitäisi suhtautua minun puheisiini vahvalla varauksella. Ei ihan helppoa molemmin puolinkaan siis.

Lukiosta pystyy puhumaan vielä "ymmärrettävällä" tasolla. En tosin tiedä, kuinka paljon varsinainen lukiotyöskentely on muuttunut minun ajoistani - ylioppilas 1993. Jos olisin asunut yläasteella pk-seudulla, olisin hakenut Ressun lukioon, johon kävin viime vuonna tutustumassa rehtorin opastuksella. Muista pk-seudun lukioista en tiedä juurikaan mitään erityistä. "Keskiarvon ja kiinnostuksen mukaan." Kavereiden vaikutuksenkin mainitsin.

Mutta entä elämä lukion jälkeen? Itselläni ei ollut mitään tietoa lukioikäisenä, mitä vaihtoehtoja löytyy. Se oli silloin se. Olin kiinnostunut maantiedosta ja suomesta, joten hain opiskelemaan niitä. Päädyin mantsalle Ouluun. Linnanmaalla tajusin, että siellä oli kaikenlaisia muitakin aineita/aiheita, joista ei opintojen ohjauksessa tai koko Vaasassa kuullut sanaakaan. Mutta mitä sitä enää muistella.

Surffasin sitten luontevasti Helsingin yliopiston sivulle. Siellä ei ollut mitään sellaista, mitä olisin voinut esitellä tulevaisuuttaan orastavasti miettivälle.

Idea yliopistoille ja muille oppilaitoksille: tehkää sivuillenne nuorille soveltuva esittely: minkälaisia tulevaisuuksia teillä on tarjolla. Useat oudommat oppiaineet eivät välttämättä ole tuttuja tai helppoja selitettäviksi meille vanhemmillekaan.

Ammattikorkeakoulujen tarjonta on minulle myös melko vierasperäistä maastoa. Haaga-Helian (data)journalismi kiinnostaisi tällä hetkellä kovasti sellaista noin parikymmentä vuotta nuorempaa minääni. Datajournalismin myyntipuheeni ei kuitenkaan ollut kovin onnistunut.

Tällä hetkellä kohistaan robotisaatiosta ja työn katoamisesta tai enempi kai muutoksesta: tulevaisuuspuhe muuttuu entistäkin haastavammaksi.

Tapani mukaan ulkoistin ja joukkoistin ongelmani Twitteriin. Sain muutamia hyviä vinkkejä, jotka listaan alla. Kiitos niistä. Jos jollakulla olisi lisää hyviksi havaittuja nuorille suunnattuja ammatinvalintalinkkejä, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan. Kiitos myös niistä.


Ammattinetti

Kunkoululoppuu.fi

Opintoluotsi.fi

Mitä sosiaalipsykologit tekevät?

Mol.fi:n avo-ohjelma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti